Kun muna opettaa kanaa, olisi parasta totella. Juhon tärkein opetus äidille Intian matkaa varten oli, että älä koskaan ota yöbussia Intiassa. Teinpä kuitenkin sen virheen pysyäkseni edes summittain siinä aikatauluntapaisessa, jonka olen itselleni luonut. Piti päästä pois Hampista Hospetin kautta Hydrabadiin, josta voisin ottaa junan (26 tuntia) Kolkataan. En saanut junapaikkaa Hospetista Hydrabadiin, joten otin sen bussin. Yksitoista tuntia kolinaa, räminää, äkkijarrutuksia, joissa putosi penkiltä, töyssyjä, joissa iskarit kolahtivat aina pohjaan ja kuorsaava vierustoveri. Onneksi oli tähtikirkas yö ja vuoria ja viidakkoa saattoi katsella kuunvalossa, vaikka kuu onkin täällä Intiassa kuumempi ja kummempi, sillä puolikuu oli kuin hedelmäkippo.
Hydrabad oli jännä kaksoiskaupunki Secundrabadin kanssa, viiden miljoonan city, jossa ainakin on maailman suurin Buddhan patsas - keskellä järveä. Myös Intian suurin moskeija tuli nähtyä -ulkopäin tietenkin vain, nainen kun olen. Hassu sattuma oli, että samana päivänä, kun olin siellä moskeijan portin ulkopuolella, lounastin ravintolan oastossa For Women. Mutta olihan lauttalippuihin Fort Kochissakin omat jononsa naisille ja miehille. Hydrabad oli selvästi hyvin muslimivoittoinen kaupunki, mikä näkyi katukuvassa tietysti parhaiten naisten pukeutumisesta.
Hydrabadista istuin ja nukuin sitten junassa 26 tuntia ollakseni iltahämärissä Kolkatassa. Otin varmuuden vuoksi pre paid-taksin rautatieasemalta tänne turistikadulle ja katsoin kartasta matkan olevan noin kolme-neljä kilometriä. Hassu matka! Ensinnäkin Kolkatan liikenne on pahempaa kuin kaaos ja siellä selviäminen onkin ollut yksi matkani hankalimpia osioita. Sainpa ainakin ihailla arkkitehtuuristaan kuuluisaa Howratin siltaa oikein peffatuntumalla, sillä tuon 700 metrin sillan ylittäminen kesti puolisen tuntia. Ennen kuin noin tunnin taksimatkani oli ohi, oli kuljettaja polttanut kaksi tupakkaa, käynyt pissalla kadun varressa, ostanut ja syönyt yhden leivonnaisen ja vaihtanut takarenkaan. Mutta minä pääsin turistikadulle ja katsastettuani muutaman oikein hirveän edullisen majapaikan tutustututin itseni ensimmäisen turistinnäköisen kanssa ja kyselin majapaikkaa, hän ohjasi minut hotelli Palaceen, joka siirtomaavallan aikaan varmaan on ollutkin palatsi, mutta nyt ainakin minun vaatimaton yhden hengen huoneeni ei varmaan täyttäisi edes Suomen vankeinhoidon tilavaatimuksia eli olo on kuin vankilassa, mutta mitä sitä nyt kolmen euron yösijalta voi vaatia. Pari yötä nyt menee missä vain.
Olen tehnyt parhaani väsyttääkseni itseni riittävän kypsään unikuntoon ensi yötä varten. Olen kuljeskellut New Marketin valtavien hallien läpi, läpikäynyt kuhisevia basaareja, nautiskellut tuulen suhinasta ja linnunlaulusta Victoria Memorialin puistossa vesialtaiden vierellä, kävellyt lisää ja bongaillut matkan varren nähtävyyksiä ja työntänyt nenäni jopa hindulaisten Kalin temppeliin. Melkoinen uskontojen kirjavuus tässäkin kaupungissa. Olen havainnut ainakin katolisen ja protestanttisen kirkon, synagogan, hindutemppelin, jainalaisen temppelin ja muutaman moskeijan. Hienointa päivässä oli käynti Äiti Teresan Mother's Housessa, jossa olin iltapäivän rukoushetken aikaan. Aika paljon sitä tosiaan ymmärsi enemmän Äiti Teresan ajatuksia, kun ulkopuolella parveilivat kerjäläiset ja Howrtain asemalla lukemattomat katulapset. Monenlaista sitä on ehtinyt tänäänkin mietiskellä köyhyysen olemuksesta siirtomaavallan hulluuteen. Ehkä juuri näitten ajatusten kannalta onkin tosi hyvä olla yksin matkalla ja ajatella kaikessa rauhassa. Köyhyyden ja kurjuuden käsinkosketeltavaa ongelmaa ei vaan saa ratkaistuksi vaikka kuinka yrittäisi. Seuraavaksi varmaan täytyy alkaa pohdiskella elämän ja kuoleman kysymystä, huomenna jatkan Varanasiin.
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti