Tsunamituristi Thaimaassa

Koh Lantan paratiisissa, jossa ei ollut käärmeitä, mutta moskiittoja sitäkin enemmän, kului pari päivää suloisesti ja suolaisena. Koko päivän ohjelmana oli mieliteoistani parhaita: uintia tyynessä ja iltapäivällä vähän aallokossakin. Osittain jopa uiskentelin, enimmäkseen lilluin kolmikymmenasteisessa vedessä auringon kuumottaessa poskipäitä. Vähän tuli valkeanaamaan väriäkin tämän rantapäivän aikana. Päivän ainoita aktiviteetteja aamiaisen, lounaan ja päivällisen lisäksi oli hankkia perjantaiaamuksi kuljetus Saladanin kautta Krabiin ja sieltä edelleen Khao Lakiin. Kello viiden Changien kera ihailtiin auringonlaskua ja pikkuista venettä laskevan auringon kilossa. Tulista ruokaakin tuli testattua: papaijasalaattia ja kanaa tulisessa curryssa. Massaman currya. Polttavaa, mutta loistavaa!

Aamulla heräsin sananmukaisesti kukonlaulun aikaa havaitakseni, ettei suihkusta eikä yhdestäkään muustakaan hanasta tullut vettä. Mitä tekee turisti? Hyppää raidallisessa muumipaidassa pihalle ja saa pihalla tepastelevan miehen ymmärtämään ongelman nimeltä no water, paikallisella englannilla watel (Sprite on samalla englannilla Sapalait, joten tankeroenglannillani on joskus vähän kieliongelmia). Nyt ei ollut ongelmaa, vaan saatiin vettä, itsemme matkakuntoon ja seitsemäksi taksiin. Pääkaupunkiin matkaseurana hauska uusiseelantilainen pariskunta, joka nykyisin asuu Kanadassa. Reilun puolen tunnin matkanteon jälkeen olimme pääkaupungissa ja vaihdoimme autoa, joka vei meidät läpi kaunniitten vesimaisemien ja kahden lossin kautta Krabiin, jossa oli vihdoin aamiaisen aika.
Jonkin aikaa odoteltuamme pääsimme lähtemään kohti Khao Lakia. Matka oli mykistävä, niin valtavan kaunista, että ihan heikotti. Vihreitä vuoria, sademetsää, sinisiä vuoria ja sademetsää. Kiersimme melkoisen reitin Khao Sokin kansallispuiston kautta, mutta henkeäsalpaavien maisemien takia matka ei edes tuntunut pitkältä. Puoli neljän maissa oltiin vihdoin Khao Lakissa ja jäimme pois bussista Bang Niang-kylän kohdalla. Parin sadan metrin tepastelun jälkeen havaitsimme Chanita mansionin ja majoitumme sinne peräti kymmenen euron huoneeseen. Ja sitten tsunamiturismia, kävimme paikalalisessa Tsunamimuseossa, joka ei ollut kovin vaikuttava, mutta toki ajattelemisen aihetta antava. Sotalaiva 813:kin tuli nähdyksi ja sitten olikin jo kiire juosta vaihteeksi sateelta turvaan. Oli ainakin illalisravintolan ja erinomaisen ruuan etsintä helpoa : sadekuuron alta lähimmästä ovesta sisään.

Aamuni alkoi taksikeikalla paikalliselle bussiasemalle, jossa selvisi, että tänään ja huomenna ei pääse suoraan Bangkokiin joten vaihtoehdoksi jäi hilpaista paikallisbussilla sadan kilometrin päähän Phuketiin (ja matka maksoi kaksi euroa). Aaamupäivällä lisäsimme hiukan tsunamiturismia kävelemällä melkoisen lenkin maisemia ja tuhon muistoaja katsellen. Viidentoista kilometrin beachillä tallusteltiin pari kilometriä ja ylitettiin jopa pikkuinen joki hauskalla pikkulautalla.

Hotellilta raahauduimme valtatien varteen ja vartoilimme bussia. Aamupäivällä olimme päätelleet bussin olevan Bang Niangin kohdalla aina 20 yli tasatunnin ja niinpä se olikin ja pääsimme mukaan halvalle maisemareitille Phuketiin, jossa tätä kirjoittelen vartoessamme klo 18.30 lähtevää bussiamme. Yhdeksänsataa kilometriä ja hinta reilut 12 euroa. Siis täältä kohti pohjoista, Bankok plus 33, sanoi säätiedotus. Tänään ei ole vielä satanut.