Edellisen kirjoituskerran jälkeen olenkin siirtynyt matkani toiseen puoliaikaan eli puolivälissä ollaan jotakuinkin. Yhteenvetona menneestä voin ainakin todeta sen, että Thaimaahan täytyy ruuan, ihmisten ja ennen kaikkea maisemien takia varmasti vielä palata, jäihän jopa kuuluisa Kwai-joen silta näkemättä ja paljon, paljon muuta. Laosin pohjoisosiin jäi myös pienoinen kaipuu. Kamdodzha oli nähtävyyksiltään aika uskomaton ja ystävällisimmät ihmiset ja parhaat ruuat löytyivät myös sieltä. Vietnamin eteläosat kyllä haluaisin vielä nähdä. Eli kyllä sitä maailmaa ehtii aika vähän nähdä kuukaudessa tai kahdessakaan.
Tapasin eilen junasta poistuessani ruotsalaisen Nanan, joka taas oli aiemmin junassa tavannut sveitsiläisen Lilin, joka vasta olikin reppureissannut yksinään alkaen Amazonin viidakoista ja viimeeksi Himalajan rinteillä Darjeelingissa, joten tänmä oma lähinnä turistipaikkoihin kohdistuva reputteluni on aika vaatimatonta laatua.
Lensin siis sunnuntaina Bangkokista Mumbaihin ja sen jälkeen on ollutkin matkan aina-ei-voi-onnistua -osastoa. Sunnuntaina otin asioiden jouduttamiseksi pre paid-taksin lentoasemalta entiselle Victoria-asemalle, joka sivumennen sanottuna on aika hengästyttävä siirtomaavallan muistomerkki. Olin asemalla 14.20, kun lipputoimisto oli suljettu klo 14.00. Ei kun rinkka selkään ja yösijaa etsimään. Löysin läheltä pienen, vaatimattoman hotellin järkyttävään hintaan. Väsymyksen siinä vaiheessa ajattelin, että antaa olla, yksi yö, mutta niitä tulikin kaksi, koska sain junalipun Madgaoniin, siis Goaan vasta tiistaiaamun junaan. 1200 kilometriä, hinta nelisen euroa ja paikkana sleeper eli makuulavitsa intialaisten joukossa.
Mumbaissa käytin maanantaipäivän käpsytellen nähtävyydeltä toiselle ja pitkin Marine Drivea ja sitten päänäärättömästi elämää katsellen. Gateway to India, Taj Mahal-hotelli tulivat nähdyiksi, samoin taidemuseo ja Prince of Wales-museo, joista viimemainitut tuli nopeasti käytyä: museot ovat kiinni maanantaisin. Käveltyäni vihoittelevan jalkani kipeäksi ja itseni uuvuksiin, lounastin pikaisesti ja hyvissä ajoin ennen pimeän tuloa olin omassa huoneessani huilaamassa.
Aamulla kuuden maissa asemalle ja viettämään aikaa naisten odotushuoneessa ja sitten vähän ennen seitsemää Mandovia-expressiin ja matkaan kohti etelää. Päiväjunassa on tietenkin se hyvä, että näkee maisemia, mutta perilletulo oli illalla ja pari tuntia myöhässä ja raivoisassa vesisateessa, joten tutustutun itseni pariin muuhun rinkkaturistinaiseen ja yhteisestä sopimuksesta otimme taksin Colvaan, josta vesisateessa ja umpipimeässä haimme taksin kanssa najapaikkaa. Löytyi aika likainen, mutta loistavalla paikalla oleva Fisherman-hotelli. Ja sieltä sai ruokaa, junassa tuli maisteltua kaikkea kivaa samosoista mahdottoman hyvään teehen ja kahviin. Junissa tosiaan palvelu pelaa, koko ajan kulki erilaista myyjää ohi mukanaan mitä mielenkiintoisimpia herkkuja ja koko päivän kahveihin, teehen, veteen ja pikkunaposteltaviin sai kulumaan noin euron.
Junatuttavien kanssa vietimme rattoisan illalishetken ja puoliyön maissa siirryin huoneeseeni nukkumaan ja kuuntelemaan valtaisn myrskyn ääniä ja aaltojen pauhua, hotelli oli nimittäin hienolla paikalla rannalla. Onneksi ostin Vietnamista silkkisen makuupussin, nyt sille oli käyttöä samoin kuin kotoa tuomalleni tyynyliinalle. Lakanat oivät olleet ihan puhtaimmasta päästä, mutta hyvin silti nukutti. Aamiaisen jälkeen tein parin tunnin rantakävelyn hiekka-ja suolatuulessa. Puolipäivän aikaan kirjasin itseni ulos ja tulin parin mutkan kautta tänne Palolemiin, jossa majoituin JUhon suosittelemaan majataloon ja tänne taidan nyt jumittua muutamaksi päiväksi, on olllut seen verran reipasta menoa, että täytyy välillä vähän huilata ja nollata.Vietän aurinkolomaa, kunhan tämä ainakin kaksi päivää vallinnut rankkasade lakkaa.
keskiviikko 11. marraskuuta 2009
torstai 5. marraskuuta 2009
Kuusi tuntia kambodzhalaista karaokea
Onkin taas pitkä aika siitä, kun viimeeksi päivitin blogiani. Tulimme siis Phuketista bussilla Bangkokiin ja majoituimme jo tutuksi tulleeseen Mom-majataloon lähelle Khao San Roadia, josta sitten maanantaiaamuksi otin itselleni minibussimatkan Siem Reapiin Kambodzhaan(josta jatkossa käytän tuon kauhean kirjoitusasun takia vain nimitystä maa). Ostin edullisen lipun Siem Reapiin, mutta kukaan ei kertonut minulle, että lippu olikin vain maan rajalle Aranyaprathetiin, josta olikin järjestettävä oma kuljetus noin 130 kilometrin päähän Siem Reapiin. Tappavan tasaisten maisemien jälkeen saavuin sitten hauskan matkaseuruuen eli yhden walesilaispojan ja yhden italialaismiehen seurassa perille, jossa ilmoitin tuktuk.kuljettajalle majatalon nimen, mutta hän sanoi sen olevan täynnä narkkareita ja hän vei minut sikakalliseen majataloon, josta väsymyksen siinä vaiheessa otin huoneen. Ja kuinkas sitten kävikään...
Tuktukin otin myös päästäkseni katsomaan auringonlaskua Angkorissa. Matka olikin hauska, sillä meneillään oli paikallinen suurjuhla, jotenkin hilpeästi vappuamme muistuttava tapahtuma. Kansaa oli kaikkialla aivan valtavasti, piknikillä tai muuten vain kuljeksimassa, joella oli soutukilpailu ja illan pimetessä joki tulvi kukkalaitteita ja lauttoja kynttilöoineen ja suitsukkeineen. Paluumatkaa juhlisti pimeällä kadulla loistavasti näkynyt mielettömän ilotulitus.
Ostin siis päivälipun Angkoriin ja sillä pääsi sissän jo kello 17.00 jälkeen. Olin kuullut, että on kaksi paikkaa katsella auringonlaskua Angkorissa: korkealta temppelin portailta tai päätemppelin Angkor watin luona. Olin ajatellut saada molemmat herkut ja valitsin ensimmäisen illan kohteeksi tuon valtavan korkean nousun ja sen päällä olevan temppelin. Aurinko oli melkein pilvessä ja sankan puuston vuoksi en myöskään saanut ajattelemaani yleiskuvaa valtavasta alueesta. Mutta esimakua JYRKISTÄ portaista kyllä sain ja muuten aika huikean kokemuksen siitä, mitä on oikeasti olla jotenkin maan ja taivaan puolivälissä, paikassa oli hieno tunnelma turistilaumoista huolimatta.
Palasin siis hotelliin samaisen tuktukin kyydissä ja havaitsin olevani niin syvänpimeän kadun varrella, ettei mistään edes kuultanut katulampun valoa. Uskaltauduin ruokailemaan siis vastapäiseen paikallisten ruokapaikkaan, josta osoittamalla listaa sain kyllä tilaamani annoksen, mutta tilaamaani riisiä ei kuulunut, vaikka kuinka yritin sekä versioita [rais] että [lais]. Söin sitten illalliseksi herkullisia possunpaloja ja mainiota kastiketta paikallisen Angkor-oluen kera kalliiseen hintaan, kymmenkertaistivat todennäköisesti laskuni, mutta eipähän kuutisen euroa paha ollut, mutta totuttuani thaimaalaiseen hintatasoon, hinta oli pöyristyttävä. Illallisen jälkeen en siis uskaltautunut tavanomaiselle kävelylenkilleni, vaan hiivin varovasti kadun yli ja kirosin monttujen kohdalla tyhmyyttäni, kun matkalahjaksi saamani hieno taskulamppu oli rinkassa.
Seuraavana aamuna kiitin kovasti aamuvirkkuuttani, puoli seitsemältä olin hankkinut itselleni uuden majapaikan, kävelin hotellista ulos rinkkoinen kenenkään puuttumatta asiaan ja buukkasin itseni sisään suloiseen perhemajataloon Bobhal-majatalloon. Palasin maksamaan itseni ulos edellisestä hotellista, otin tuktukin ja ajelimme nyt huomattavan rauhallisia katuja seitsemän maissa kohti Angkoria, jossa menikin sitten pitkälle iltapäivään vallan hurjassa ja vähän lievemmässä vesisateessa. Kiersin vastapäivään niin sanotun pienen reitin, pituudeltaan 17 km ja näin kaikkiaan viis temppelialuetta ja huippuna kaikista itse Angkor Watin. Laajudessaan ja mahtavuudessaan aivan uskomaton paikka! Hiukan alkoi harmittaa egyptiläisten puolesta, jotka mahtailevat pyramideillaan. Tämä oli ainakin paljon vaikuttavampaa kuin Gizan pyramidit. Angkor tosiaankin muodtaa ympäristöineen yhden maailman merkittävimpiin kuuluvan nähtävyyden niin laajuutensa, taiteensa kuin kulttuurihistoriansakin perusteella. Raunioalue, joka 1100-luvulla oli aikansa kehittyneimpiin kuuluvan valtion pääkaupunki ja khmer-kulttuurin keskus, joka 1400-luvulla jäi metsittymään. Viidakon syömä Ta Prohm oli vieläkin esimerkkinä siitä, mitä luonto tekee ihmisen kulttuurille.
Iltapäivällä ja illall nautin kaupungin loistavista ruuista. Todellaki täällä aasialaiset maut ja ranskalainen kulinarismi kohtaavat ja tuloksena on kauniisti aseteltua ja loistavaa ruokaa. Elämäni parhaan aamiaiscroissantin olen syönyt Siem Reapissa. Ja paikalliset ihmiset ovat iloisia ja ystävällisiä ellei mukaan lasketa turistikaman myyjiä ja tuktuk-kuskeja. Paikallinen suutari korjasi ilmaiseksi rikkoutuneen sandaalinremmini kiinnityksen ja aamulla hotellista lähtiessäni kok omistajaperhe oli jututtamassa minua pikkutytön tulkkaamana ja kaikki hymyilivät koko ajan, varsinkin 68-vuotias isoäiti oli yhtä hymyä ja hellyyttä.
Seuraavan päivän matkustin sitten Phnom Penhiin paikallisbussilla, josta hajosi jäähdytysjärjestelmä kesken matkan. Ensimmäinen pysähdys noin tunnin, toinen noin tunnin ja viimein hujautettiin noin 130 kilometriä täydessä bussissa ilman ilmastointia ja etuovi avoinna. Bussissa kolme turistia oli sekä helle- että kauhuhiessä, mutta paikalliset olivat muina kansalaisina ikään kuin mitään erikoista ei olisi tapahtumassa. Ja koko ajan televisiossa pyöri kambodzhalainen karaoke. Täällä joka paikassa soi aina karaoke. Seuraavaa suunnittelemaani bussimatkaa en tehnyt, vaan tein epäreppureissajan tempun ja lensin Bangkokiin.
Phnom Penhissä olin heti aamusta aikaisin liikkeellä ja katselin, kuinka koululaiset tallustivat kouluun kello 6.20. Itse leikin suuren luokan turistia ja söin aamiaista legendaarisell Foreign Correspondet`s Clubilla Mekong-joen maisemia katsellen. Muuten päivä oli yksi matkani henkisesti raskaimmista ja ajatuksia herättävimmistä, sillä otin moottoripyörätaksin aamutuimaan noin 15 kilometrin päähän kaupungista kylään nimeltä Choeung Ek, joka tunnetaan myös nimellä Kuoleman kentät. Näillä niityillä oli Pol Potin hirmuhallinnon joukkohauta, yli 17 000 ihmistä surmattiin täällä. Varsinkin surmattujen pääkalloista koottu valtais muistomerkki oli puhutteleva ja vajaan tunnin paluumatkalla ajatukset historian kauheudesta ja historian kauneudesta olivat aika sekavat. Täydensin kärsimyskokoelmaa seuraavaksi Tuo Slengin museossa, joka siis oli alkujaan koulu, Punaisten Khmerien aikana Turvavankila S-21 ja nytt siis tuon ajan hirveyksistä kertova museo. Siitä voisi kirjoitta paljonkin, mutta toisaalta sen ajatteleminenkin on aika kauheaa. Ulkopuolella oleville joko Pol Potin kidutusten tai maamiinojen uhreille oli aivan pakko antaa edes pikkusumma hinta pelkästään sen takia, että he olivat eläneet läpi tuon museon kertomanajan. Vesipullosta hörppääminenkin tuntui rikolliselta noilla käytävillä kävellessä.
Lievitin järkytystäni vielä katstamalla läpi kaupungin tärkeimmäksi sanotun nähtävyyden eli Kuninkaallisen palatsin. Kulla kimallus ei oikein napannut aamupäivän kauheuksien jälkeen, joten päätin päivän päätteeksi hakea rinkkani ja lähteä "kotiin" Bankokiin - lentäen. Menin siis lentoasemalla ja etsin edullisen lennon ja yöni vietin taas tutussa Mom-majatalossa. Nyt sulattelen eilistä kaikessa rauhassa täällä Bangkokissa ja yritän saada kameran täyden muistikortin tallennetuksi levylle. Onhan siinä jo urakkaa yhdelle ihmiselle yhdeksi päiväksi.
Tuktukin otin myös päästäkseni katsomaan auringonlaskua Angkorissa. Matka olikin hauska, sillä meneillään oli paikallinen suurjuhla, jotenkin hilpeästi vappuamme muistuttava tapahtuma. Kansaa oli kaikkialla aivan valtavasti, piknikillä tai muuten vain kuljeksimassa, joella oli soutukilpailu ja illan pimetessä joki tulvi kukkalaitteita ja lauttoja kynttilöoineen ja suitsukkeineen. Paluumatkaa juhlisti pimeällä kadulla loistavasti näkynyt mielettömän ilotulitus.
Ostin siis päivälipun Angkoriin ja sillä pääsi sissän jo kello 17.00 jälkeen. Olin kuullut, että on kaksi paikkaa katsella auringonlaskua Angkorissa: korkealta temppelin portailta tai päätemppelin Angkor watin luona. Olin ajatellut saada molemmat herkut ja valitsin ensimmäisen illan kohteeksi tuon valtavan korkean nousun ja sen päällä olevan temppelin. Aurinko oli melkein pilvessä ja sankan puuston vuoksi en myöskään saanut ajattelemaani yleiskuvaa valtavasta alueesta. Mutta esimakua JYRKISTÄ portaista kyllä sain ja muuten aika huikean kokemuksen siitä, mitä on oikeasti olla jotenkin maan ja taivaan puolivälissä, paikassa oli hieno tunnelma turistilaumoista huolimatta.
Palasin siis hotelliin samaisen tuktukin kyydissä ja havaitsin olevani niin syvänpimeän kadun varrella, ettei mistään edes kuultanut katulampun valoa. Uskaltauduin ruokailemaan siis vastapäiseen paikallisten ruokapaikkaan, josta osoittamalla listaa sain kyllä tilaamani annoksen, mutta tilaamaani riisiä ei kuulunut, vaikka kuinka yritin sekä versioita [rais] että [lais]. Söin sitten illalliseksi herkullisia possunpaloja ja mainiota kastiketta paikallisen Angkor-oluen kera kalliiseen hintaan, kymmenkertaistivat todennäköisesti laskuni, mutta eipähän kuutisen euroa paha ollut, mutta totuttuani thaimaalaiseen hintatasoon, hinta oli pöyristyttävä. Illallisen jälkeen en siis uskaltautunut tavanomaiselle kävelylenkilleni, vaan hiivin varovasti kadun yli ja kirosin monttujen kohdalla tyhmyyttäni, kun matkalahjaksi saamani hieno taskulamppu oli rinkassa.
Seuraavana aamuna kiitin kovasti aamuvirkkuuttani, puoli seitsemältä olin hankkinut itselleni uuden majapaikan, kävelin hotellista ulos rinkkoinen kenenkään puuttumatta asiaan ja buukkasin itseni sisään suloiseen perhemajataloon Bobhal-majatalloon. Palasin maksamaan itseni ulos edellisestä hotellista, otin tuktukin ja ajelimme nyt huomattavan rauhallisia katuja seitsemän maissa kohti Angkoria, jossa menikin sitten pitkälle iltapäivään vallan hurjassa ja vähän lievemmässä vesisateessa. Kiersin vastapäivään niin sanotun pienen reitin, pituudeltaan 17 km ja näin kaikkiaan viis temppelialuetta ja huippuna kaikista itse Angkor Watin. Laajudessaan ja mahtavuudessaan aivan uskomaton paikka! Hiukan alkoi harmittaa egyptiläisten puolesta, jotka mahtailevat pyramideillaan. Tämä oli ainakin paljon vaikuttavampaa kuin Gizan pyramidit. Angkor tosiaankin muodtaa ympäristöineen yhden maailman merkittävimpiin kuuluvan nähtävyyden niin laajuutensa, taiteensa kuin kulttuurihistoriansakin perusteella. Raunioalue, joka 1100-luvulla oli aikansa kehittyneimpiin kuuluvan valtion pääkaupunki ja khmer-kulttuurin keskus, joka 1400-luvulla jäi metsittymään. Viidakon syömä Ta Prohm oli vieläkin esimerkkinä siitä, mitä luonto tekee ihmisen kulttuurille.
Iltapäivällä ja illall nautin kaupungin loistavista ruuista. Todellaki täällä aasialaiset maut ja ranskalainen kulinarismi kohtaavat ja tuloksena on kauniisti aseteltua ja loistavaa ruokaa. Elämäni parhaan aamiaiscroissantin olen syönyt Siem Reapissa. Ja paikalliset ihmiset ovat iloisia ja ystävällisiä ellei mukaan lasketa turistikaman myyjiä ja tuktuk-kuskeja. Paikallinen suutari korjasi ilmaiseksi rikkoutuneen sandaalinremmini kiinnityksen ja aamulla hotellista lähtiessäni kok omistajaperhe oli jututtamassa minua pikkutytön tulkkaamana ja kaikki hymyilivät koko ajan, varsinkin 68-vuotias isoäiti oli yhtä hymyä ja hellyyttä.
Seuraavan päivän matkustin sitten Phnom Penhiin paikallisbussilla, josta hajosi jäähdytysjärjestelmä kesken matkan. Ensimmäinen pysähdys noin tunnin, toinen noin tunnin ja viimein hujautettiin noin 130 kilometriä täydessä bussissa ilman ilmastointia ja etuovi avoinna. Bussissa kolme turistia oli sekä helle- että kauhuhiessä, mutta paikalliset olivat muina kansalaisina ikään kuin mitään erikoista ei olisi tapahtumassa. Ja koko ajan televisiossa pyöri kambodzhalainen karaoke. Täällä joka paikassa soi aina karaoke. Seuraavaa suunnittelemaani bussimatkaa en tehnyt, vaan tein epäreppureissajan tempun ja lensin Bangkokiin.
Phnom Penhissä olin heti aamusta aikaisin liikkeellä ja katselin, kuinka koululaiset tallustivat kouluun kello 6.20. Itse leikin suuren luokan turistia ja söin aamiaista legendaarisell Foreign Correspondet`s Clubilla Mekong-joen maisemia katsellen. Muuten päivä oli yksi matkani henkisesti raskaimmista ja ajatuksia herättävimmistä, sillä otin moottoripyörätaksin aamutuimaan noin 15 kilometrin päähän kaupungista kylään nimeltä Choeung Ek, joka tunnetaan myös nimellä Kuoleman kentät. Näillä niityillä oli Pol Potin hirmuhallinnon joukkohauta, yli 17 000 ihmistä surmattiin täällä. Varsinkin surmattujen pääkalloista koottu valtais muistomerkki oli puhutteleva ja vajaan tunnin paluumatkalla ajatukset historian kauheudesta ja historian kauneudesta olivat aika sekavat. Täydensin kärsimyskokoelmaa seuraavaksi Tuo Slengin museossa, joka siis oli alkujaan koulu, Punaisten Khmerien aikana Turvavankila S-21 ja nytt siis tuon ajan hirveyksistä kertova museo. Siitä voisi kirjoitta paljonkin, mutta toisaalta sen ajatteleminenkin on aika kauheaa. Ulkopuolella oleville joko Pol Potin kidutusten tai maamiinojen uhreille oli aivan pakko antaa edes pikkusumma hinta pelkästään sen takia, että he olivat eläneet läpi tuon museon kertomanajan. Vesipullosta hörppääminenkin tuntui rikolliselta noilla käytävillä kävellessä.
Lievitin järkytystäni vielä katstamalla läpi kaupungin tärkeimmäksi sanotun nähtävyyden eli Kuninkaallisen palatsin. Kulla kimallus ei oikein napannut aamupäivän kauheuksien jälkeen, joten päätin päivän päätteeksi hakea rinkkani ja lähteä "kotiin" Bankokiin - lentäen. Menin siis lentoasemalla ja etsin edullisen lennon ja yöni vietin taas tutussa Mom-majatalossa. Nyt sulattelen eilistä kaikessa rauhassa täällä Bangkokissa ja yritän saada kameran täyden muistikortin tallennetuksi levylle. Onhan siinä jo urakkaa yhdelle ihmiselle yhdeksi päiväksi.
lauantai 31. lokakuuta 2009
Tsunamituristi Thaimaassa
Koh Lantan paratiisissa, jossa ei ollut käärmeitä, mutta moskiittoja sitäkin enemmän, kului pari päivää suloisesti ja suolaisena. Koko päivän ohjelmana oli mieliteoistani parhaita: uintia tyynessä ja iltapäivällä vähän aallokossakin. Osittain jopa uiskentelin, enimmäkseen lilluin kolmikymmenasteisessa vedessä auringon kuumottaessa poskipäitä. Vähän tuli valkeanaamaan väriäkin tämän rantapäivän aikana. Päivän ainoita aktiviteetteja aamiaisen, lounaan ja päivällisen lisäksi oli hankkia perjantaiaamuksi kuljetus Saladanin kautta Krabiin ja sieltä edelleen Khao Lakiin. Kello viiden Changien kera ihailtiin auringonlaskua ja pikkuista venettä laskevan auringon kilossa. Tulista ruokaakin tuli testattua: papaijasalaattia ja kanaa tulisessa curryssa. Massaman currya. Polttavaa, mutta loistavaa!
Aamulla heräsin sananmukaisesti kukonlaulun aikaa havaitakseni, ettei suihkusta eikä yhdestäkään muustakaan hanasta tullut vettä. Mitä tekee turisti? Hyppää raidallisessa muumipaidassa pihalle ja saa pihalla tepastelevan miehen ymmärtämään ongelman nimeltä no water, paikallisella englannilla watel (Sprite on samalla englannilla Sapalait, joten tankeroenglannillani on joskus vähän kieliongelmia). Nyt ei ollut ongelmaa, vaan saatiin vettä, itsemme matkakuntoon ja seitsemäksi taksiin. Pääkaupunkiin matkaseurana hauska uusiseelantilainen pariskunta, joka nykyisin asuu Kanadassa. Reilun puolen tunnin matkanteon jälkeen olimme pääkaupungissa ja vaihdoimme autoa, joka vei meidät läpi kaunniitten vesimaisemien ja kahden lossin kautta Krabiin, jossa oli vihdoin aamiaisen aika.
Jonkin aikaa odoteltuamme pääsimme lähtemään kohti Khao Lakia. Matka oli mykistävä, niin valtavan kaunista, että ihan heikotti. Vihreitä vuoria, sademetsää, sinisiä vuoria ja sademetsää. Kiersimme melkoisen reitin Khao Sokin kansallispuiston kautta, mutta henkeäsalpaavien maisemien takia matka ei edes tuntunut pitkältä. Puoli neljän maissa oltiin vihdoin Khao Lakissa ja jäimme pois bussista Bang Niang-kylän kohdalla. Parin sadan metrin tepastelun jälkeen havaitsimme Chanita mansionin ja majoitumme sinne peräti kymmenen euron huoneeseen. Ja sitten tsunamiturismia, kävimme paikalalisessa Tsunamimuseossa, joka ei ollut kovin vaikuttava, mutta toki ajattelemisen aihetta antava. Sotalaiva 813:kin tuli nähdyksi ja sitten olikin jo kiire juosta vaihteeksi sateelta turvaan. Oli ainakin illalisravintolan ja erinomaisen ruuan etsintä helpoa : sadekuuron alta lähimmästä ovesta sisään.
Aamuni alkoi taksikeikalla paikalliselle bussiasemalle, jossa selvisi, että tänään ja huomenna ei pääse suoraan Bangkokiin joten vaihtoehdoksi jäi hilpaista paikallisbussilla sadan kilometrin päähän Phuketiin (ja matka maksoi kaksi euroa). Aaamupäivällä lisäsimme hiukan tsunamiturismia kävelemällä melkoisen lenkin maisemia ja tuhon muistoaja katsellen. Viidentoista kilometrin beachillä tallusteltiin pari kilometriä ja ylitettiin jopa pikkuinen joki hauskalla pikkulautalla.
Hotellilta raahauduimme valtatien varteen ja vartoilimme bussia. Aamupäivällä olimme päätelleet bussin olevan Bang Niangin kohdalla aina 20 yli tasatunnin ja niinpä se olikin ja pääsimme mukaan halvalle maisemareitille Phuketiin, jossa tätä kirjoittelen vartoessamme klo 18.30 lähtevää bussiamme. Yhdeksänsataa kilometriä ja hinta reilut 12 euroa. Siis täältä kohti pohjoista, Bankok plus 33, sanoi säätiedotus. Tänään ei ole vielä satanut.
Aamulla heräsin sananmukaisesti kukonlaulun aikaa havaitakseni, ettei suihkusta eikä yhdestäkään muustakaan hanasta tullut vettä. Mitä tekee turisti? Hyppää raidallisessa muumipaidassa pihalle ja saa pihalla tepastelevan miehen ymmärtämään ongelman nimeltä no water, paikallisella englannilla watel (Sprite on samalla englannilla Sapalait, joten tankeroenglannillani on joskus vähän kieliongelmia). Nyt ei ollut ongelmaa, vaan saatiin vettä, itsemme matkakuntoon ja seitsemäksi taksiin. Pääkaupunkiin matkaseurana hauska uusiseelantilainen pariskunta, joka nykyisin asuu Kanadassa. Reilun puolen tunnin matkanteon jälkeen olimme pääkaupungissa ja vaihdoimme autoa, joka vei meidät läpi kaunniitten vesimaisemien ja kahden lossin kautta Krabiin, jossa oli vihdoin aamiaisen aika.
Jonkin aikaa odoteltuamme pääsimme lähtemään kohti Khao Lakia. Matka oli mykistävä, niin valtavan kaunista, että ihan heikotti. Vihreitä vuoria, sademetsää, sinisiä vuoria ja sademetsää. Kiersimme melkoisen reitin Khao Sokin kansallispuiston kautta, mutta henkeäsalpaavien maisemien takia matka ei edes tuntunut pitkältä. Puoli neljän maissa oltiin vihdoin Khao Lakissa ja jäimme pois bussista Bang Niang-kylän kohdalla. Parin sadan metrin tepastelun jälkeen havaitsimme Chanita mansionin ja majoitumme sinne peräti kymmenen euron huoneeseen. Ja sitten tsunamiturismia, kävimme paikalalisessa Tsunamimuseossa, joka ei ollut kovin vaikuttava, mutta toki ajattelemisen aihetta antava. Sotalaiva 813:kin tuli nähdyksi ja sitten olikin jo kiire juosta vaihteeksi sateelta turvaan. Oli ainakin illalisravintolan ja erinomaisen ruuan etsintä helpoa : sadekuuron alta lähimmästä ovesta sisään.
Aamuni alkoi taksikeikalla paikalliselle bussiasemalle, jossa selvisi, että tänään ja huomenna ei pääse suoraan Bangkokiin joten vaihtoehdoksi jäi hilpaista paikallisbussilla sadan kilometrin päähän Phuketiin (ja matka maksoi kaksi euroa). Aaamupäivällä lisäsimme hiukan tsunamiturismia kävelemällä melkoisen lenkin maisemia ja tuhon muistoaja katsellen. Viidentoista kilometrin beachillä tallusteltiin pari kilometriä ja ylitettiin jopa pikkuinen joki hauskalla pikkulautalla.
Hotellilta raahauduimme valtatien varteen ja vartoilimme bussia. Aamupäivällä olimme päätelleet bussin olevan Bang Niangin kohdalla aina 20 yli tasatunnin ja niinpä se olikin ja pääsimme mukaan halvalle maisemareitille Phuketiin, jossa tätä kirjoittelen vartoessamme klo 18.30 lähtevää bussiamme. Yhdeksänsataa kilometriä ja hinta reilut 12 euroa. Siis täältä kohti pohjoista, Bankok plus 33, sanoi säätiedotus. Tänään ei ole vielä satanut.
keskiviikko 28. lokakuuta 2009
Terveiset Thaimaasta
Viimeeksi kirjoittelin Vietnamissa, jossa olimme Hoi Anissa pari päivää ihmettelemässä vesisadetta. Perjantai-iltana päätimme lähteä Vietnamista Bangkokiin ja valitsimme helpoimman tien eli lennot Saigonin kautta Bangkokiin. Päivän ihmettelimme Ho Chi Minh Cityssä ja illan edellä lähdimme sitten Bangkokiin. Matkan aikana iski ajatus, että jospa pääsisi vielä illan aikana Phuketiin ja Juhon ystävän ravintolaan illalliselle. Vähän kiireeksi veti, mutta ennen puolta yötä olimme Phuketin saarella Chalongissa sillä illallisella. Kaveri buukkasi meidät guest houseenkin, joten pääsimme kuin pääsimmekin yöksi Phuketiin.
Sunnuntaiksi vuokrasimme skootterit ja lyhyen sisäänajon jälkeen uskaltauduin vasemmanpuoleiseen liikenteeseen. Kiersimme Phuketin rantoja: Nai Harn, Kata, Karon, Patong, Kamala. Illan hämärtyessä olimme takaisin Chalongissa ja Poreessa eli Jasun ravintolassa, jossa kuluikin sitten melkein koko seuraava päivä hauskan kilpailuhengen siivittämänä.
Seuraava kohteeni oli Phi Phi -saari, joka oli kaunis kuin mikä, mutta aika kallis paikka ja täynnä ruotsalaisturisteja. Nyt olen aika lähellä paratiisia Koh Lantan eteläisellä rannalla, jossa palmujen alla on pikkuinen bungalow merinäköaloin ja kymmenen metrin päässä lämpöoinen meri. Täällä on pakko jonkin aikaa vain istua bungalowin terassilla tai uida ja nauttia.
Sunnuntaiksi vuokrasimme skootterit ja lyhyen sisäänajon jälkeen uskaltauduin vasemmanpuoleiseen liikenteeseen. Kiersimme Phuketin rantoja: Nai Harn, Kata, Karon, Patong, Kamala. Illan hämärtyessä olimme takaisin Chalongissa ja Poreessa eli Jasun ravintolassa, jossa kuluikin sitten melkein koko seuraava päivä hauskan kilpailuhengen siivittämänä.
Seuraava kohteeni oli Phi Phi -saari, joka oli kaunis kuin mikä, mutta aika kallis paikka ja täynnä ruotsalaisturisteja. Nyt olen aika lähellä paratiisia Koh Lantan eteläisellä rannalla, jossa palmujen alla on pikkuinen bungalow merinäköaloin ja kymmenen metrin päässä lämpöoinen meri. Täällä on pakko jonkin aikaa vain istua bungalowin terassilla tai uida ja nauttia.
keskiviikko 21. lokakuuta 2009
Lepolomaa Laosissa ja vieraana Vietnamissa
Laosissa matkasimme siis pohjoiseen eli Vang Viengiin, reppureissaajien paratiisiin. Noin neljän tunnin kuoppaisen bussimatkan taitettuamme ja ihailtuamme Laosin karstivuoria saavuimme kohteeseemme. Majoitus löytyi noin kahdensadan metrin kävelyn jälkeen ja asetuimme taloksi, mikä näissä oloissa tarkoittaa täydellistä peseytymistä ja mahdollisesti myös pyykinpesua tai pesettämistä. Vang Vieng on pikkukaupunki, joka elää repputurismista, joten palveluja oli joka lähtöön. Kauniiden vuoristomaisemien lisäksi erityisen mieleenpainuvaa oli kellua nelisen kilometriä jokea alas ison autonrenkaan kanssa. Välillä oli poikkeamispaikkoina olutbaareja vieri vieressä ja tunnelma joella leppoisa. Viimeistään siellä alkoi tuntua lomalta.
Parin päivän ohjelmaan sopivat myös parin tunnin fillariretki lähikyliin ja käynti yhdessä alueen tunnusomaisista luolatemppeleistä eli tippukiviluoliin rakentuneista luolista, joita pidetään pyhinä. Nousu temppelille vaati noin 140 jyrkkää, korkeaa askelmaa, mutta näköalat olivat huikaisevat.
Poistuminen sieltä tapahtui jälleen töyssykyydillä Vientianeen, nyt tosin emme enää olleet takapenkillä pomppimassa päätä kattoon.
Vientianessa odottelimme jonkin aikaa ja sitten meidät kuljetettiin tosi kauas kaupungin keskustasta eteläiselle bussiasemalta, josta kello 19.00 starttasi bussi kohti Vietnamia. Bussiasemalle matkatessa täytyi hiukan peruaaiempia sanomisia pienestä Vientianesta, kyllä se nyt näytti ihan aasialaisen pääkaupungin kokoiselta.
Bussimatka Hanoihin alkoi pimeästä Vientianesta siis illalla ja yö tuli nukuteltua joten kuten. Aamulla olimme sitten rajalla ja käytimme noin neljä tuntia odotteleen ja erilaisten asiakirjojen täyttämiseen. Onneksi sentään suomalaiset eivät tarvitse viisumia Vietnamiin!
Matkan aikana pysähdyttiin silloin tällöoin, enimmäkseen aika nuhjuisiin paikkoihin, joissa vessa parhaassa tapauksessa oli lattiassa oleva kouru, pahimmillaan vain pelkkä reikä. Ruokailukin tapahtui aika vaatimattomassa paikassa, mutta kuten tääläpäin aina, ruoka oli hyvää.
Illan jo pimettyä saavuimme runsaan vuorokauden bussimatkan jälkeen siis Hanoihin, jossa turisteja vastaan säntäsi jo bussiin paikallisen hotellin edustaja ja lupaili halpaa dollarin taksimatkaa kaupunkiin, jos tulemme katsomaan hänen hotelliaan. Väsymyksen ja nälän siinä vaiheessa helpotkin ratkaisut tuntuvat hyviltä, joten lankesimme ansaa. Saimme toki hotellin, mutta ilman luvattuja internetia, kuumaa vettä, ilmastointia. Luvattu telkkari sentään oli, mutta ilman antennijohtoa. Turistien palveluoli mielistelyssään aika kauheaa. Muutenkaan ei Hanoi jättänyt kovin mukavaa vaikutelmaa: seitsemän miljoonaa skootteria ja neljä miljoonaa autoa, joiden kaikkien torvet soivat koko ajan ja joita väistellen puikkelehdit katujen yli ei ole kovin rentouttavaa. Kävelyretkemme kuitenkin onnistuivat sikäli, että Ho Chi Minhin mausoleumi kaikessa megalomaanisuudessaan tuli nähtyä ja tietenkin siihen liittyvä hervoton aukio. Kävimme myös vankilamuseossa, jossa siirtomaavallan aikana ranskalaiset pitivät vietnamilaisia ja amerikkalaisen sodan aikana vietnamilaiset amerikkalaisia, jotka nimesivät paikan Hanoi Hiltoniksi. Lounastimme puistossa järven rannalla ja tyrmistyimme veden kalleudesta, hinta oli yli kymmenkertainen kauppaveteen verrattuna, tosin tuo sikahintakin oli vain noin euron.
Keittolounaan jälkeen oli ohjelmassa vietnamilainen vesinukketeatteriesitys, joka oli nukketeatteria harrastaneen mielestä tekniikaltaan aika huikea ja vesi toi liikkeisiin uudenlaista tehoa. Samalla sai rautaisannoksen vietnamilaista musiikkia ja laulua. Ei hassumpi tapa huilata iltapäivän kuumuudessa.
Kello kuudeksi teimme rinkkajotoksen reilun kilometrin päähän rautatieasemalle ja valmistauduimme eväin yöjunamatkaan kohti Danangia, Vietnamin kolmanneksi suurinta kaupunkia. Soft bed slleperissä ei ollut kovin soft, mutta hassu kesksutelu samaan looshiin osuiden vietnamilaisten kanssa huonolla englannilla ja vielä huonommalla venäjällä tuotti tuloksen, että yksi matkaseurueestamme oli opiskellut Moskovassa. Ja lastenlasten kuvia ihailtiin puolin ja toisin. Yö meni melko hyvin nukkuen ja aamuhämärissä heräilin sateeseen ja silmänkantamattomiin riisipeltoihin, jotka vähitellen vaihtuivat sitten Tonkinin lahden merimaisemiin ja viidakkomaisten tiheiden metsien peittämiin vuoriin. Aamukahviksi nautimme junan tarjoamat paikalliset ja maistuvat maitokahvit: vahvaa neskahvia, konsentroitua makeaa maitoa. Lisäruuakais matkatoverirouvan tytär tarjosi meille paikallisen eväsruuan, riistikun eli tikku, jossa on riisipuuroa ja pähkinöitä ja sitä dipattiin pähkinärouheeseen.
Danang ei oikein napannut ja niinpä olemmekin nyt Hoi anissa, meren rannalla.
Parin päivän ohjelmaan sopivat myös parin tunnin fillariretki lähikyliin ja käynti yhdessä alueen tunnusomaisista luolatemppeleistä eli tippukiviluoliin rakentuneista luolista, joita pidetään pyhinä. Nousu temppelille vaati noin 140 jyrkkää, korkeaa askelmaa, mutta näköalat olivat huikaisevat.
Poistuminen sieltä tapahtui jälleen töyssykyydillä Vientianeen, nyt tosin emme enää olleet takapenkillä pomppimassa päätä kattoon.
Vientianessa odottelimme jonkin aikaa ja sitten meidät kuljetettiin tosi kauas kaupungin keskustasta eteläiselle bussiasemalta, josta kello 19.00 starttasi bussi kohti Vietnamia. Bussiasemalle matkatessa täytyi hiukan peruaaiempia sanomisia pienestä Vientianesta, kyllä se nyt näytti ihan aasialaisen pääkaupungin kokoiselta.
Bussimatka Hanoihin alkoi pimeästä Vientianesta siis illalla ja yö tuli nukuteltua joten kuten. Aamulla olimme sitten rajalla ja käytimme noin neljä tuntia odotteleen ja erilaisten asiakirjojen täyttämiseen. Onneksi sentään suomalaiset eivät tarvitse viisumia Vietnamiin!
Matkan aikana pysähdyttiin silloin tällöoin, enimmäkseen aika nuhjuisiin paikkoihin, joissa vessa parhaassa tapauksessa oli lattiassa oleva kouru, pahimmillaan vain pelkkä reikä. Ruokailukin tapahtui aika vaatimattomassa paikassa, mutta kuten tääläpäin aina, ruoka oli hyvää.
Illan jo pimettyä saavuimme runsaan vuorokauden bussimatkan jälkeen siis Hanoihin, jossa turisteja vastaan säntäsi jo bussiin paikallisen hotellin edustaja ja lupaili halpaa dollarin taksimatkaa kaupunkiin, jos tulemme katsomaan hänen hotelliaan. Väsymyksen ja nälän siinä vaiheessa helpotkin ratkaisut tuntuvat hyviltä, joten lankesimme ansaa. Saimme toki hotellin, mutta ilman luvattuja internetia, kuumaa vettä, ilmastointia. Luvattu telkkari sentään oli, mutta ilman antennijohtoa. Turistien palveluoli mielistelyssään aika kauheaa. Muutenkaan ei Hanoi jättänyt kovin mukavaa vaikutelmaa: seitsemän miljoonaa skootteria ja neljä miljoonaa autoa, joiden kaikkien torvet soivat koko ajan ja joita väistellen puikkelehdit katujen yli ei ole kovin rentouttavaa. Kävelyretkemme kuitenkin onnistuivat sikäli, että Ho Chi Minhin mausoleumi kaikessa megalomaanisuudessaan tuli nähtyä ja tietenkin siihen liittyvä hervoton aukio. Kävimme myös vankilamuseossa, jossa siirtomaavallan aikana ranskalaiset pitivät vietnamilaisia ja amerikkalaisen sodan aikana vietnamilaiset amerikkalaisia, jotka nimesivät paikan Hanoi Hiltoniksi. Lounastimme puistossa järven rannalla ja tyrmistyimme veden kalleudesta, hinta oli yli kymmenkertainen kauppaveteen verrattuna, tosin tuo sikahintakin oli vain noin euron.
Keittolounaan jälkeen oli ohjelmassa vietnamilainen vesinukketeatteriesitys, joka oli nukketeatteria harrastaneen mielestä tekniikaltaan aika huikea ja vesi toi liikkeisiin uudenlaista tehoa. Samalla sai rautaisannoksen vietnamilaista musiikkia ja laulua. Ei hassumpi tapa huilata iltapäivän kuumuudessa.
Kello kuudeksi teimme rinkkajotoksen reilun kilometrin päähän rautatieasemalle ja valmistauduimme eväin yöjunamatkaan kohti Danangia, Vietnamin kolmanneksi suurinta kaupunkia. Soft bed slleperissä ei ollut kovin soft, mutta hassu kesksutelu samaan looshiin osuiden vietnamilaisten kanssa huonolla englannilla ja vielä huonommalla venäjällä tuotti tuloksen, että yksi matkaseurueestamme oli opiskellut Moskovassa. Ja lastenlasten kuvia ihailtiin puolin ja toisin. Yö meni melko hyvin nukkuen ja aamuhämärissä heräilin sateeseen ja silmänkantamattomiin riisipeltoihin, jotka vähitellen vaihtuivat sitten Tonkinin lahden merimaisemiin ja viidakkomaisten tiheiden metsien peittämiin vuoriin. Aamukahviksi nautimme junan tarjoamat paikalliset ja maistuvat maitokahvit: vahvaa neskahvia, konsentroitua makeaa maitoa. Lisäruuakais matkatoverirouvan tytär tarjosi meille paikallisen eväsruuan, riistikun eli tikku, jossa on riisipuuroa ja pähkinöitä ja sitä dipattiin pähkinärouheeseen.
Danang ei oikein napannut ja niinpä olemmekin nyt Hoi anissa, meren rannalla.
perjantai 16. lokakuuta 2009
Bangkokista pois
Eilisen vilkkaan, ruuhkaisen, savuisen Bangkokin ihmisvilinän jälkeen kyyhötin illalla bussissa Bangkokin yössä ja suuntana oli kolmentoista tunnin bussimatka Laosiin, Vientianeen.
Aamun sarastaessa saavuimme ensimmäisen kerran Mekong-joen rantaan rajanylityspaikan lähelle kahvilaan, jossa täytettiin kaavake toisensa jälkeen maastapoistumiseksi ja Laosin viisumin saamiseksi. Taas ahtauduttiin bussiin ja ajettiin muutama minuutti rajalle, jossa odoteltiin sitten lähes koko bussillisen viisumeita. Kun kaikki oli kunnossa, sullouduttiin paljon pienempään pikkubussiin, jolla reilussa puolessa tunnissa oltiinkin jo pääkaupungissa Vientianessa.
Todella leppoisa, rauhallinen kaupunki, todellista hermolepoa Bangkokin jälkeen. Lyhyen täälläolon jälkeen pikakommentti kaupungista: ystävällisiä ihmisiä, edullista ruokaa ja asumista (lounaskeittomme maksoivat jälkiruokineen kolmisen euroa yhteensä ja guest housen huone viitisen euroa. Kaupungin hyviin puoliin kuuluu myös se, että varsinaisia pakollisia turistinähtävyyksiä on vähän, muutama temppeli, paikallinen vuonna 1958 pystytetty riemukaari ja suihkulähde. Paras nähtävyys on kaupunki- maailman hiljaisin pääkaupunki. Illalla vielä ihailemaan pimenevää Mekongia ja sen rantoja, huomenna ilmeisesti jatkamme kohti pohjoista.
Aamun sarastaessa saavuimme ensimmäisen kerran Mekong-joen rantaan rajanylityspaikan lähelle kahvilaan, jossa täytettiin kaavake toisensa jälkeen maastapoistumiseksi ja Laosin viisumin saamiseksi. Taas ahtauduttiin bussiin ja ajettiin muutama minuutti rajalle, jossa odoteltiin sitten lähes koko bussillisen viisumeita. Kun kaikki oli kunnossa, sullouduttiin paljon pienempään pikkubussiin, jolla reilussa puolessa tunnissa oltiinkin jo pääkaupungissa Vientianessa.
Todella leppoisa, rauhallinen kaupunki, todellista hermolepoa Bangkokin jälkeen. Lyhyen täälläolon jälkeen pikakommentti kaupungista: ystävällisiä ihmisiä, edullista ruokaa ja asumista (lounaskeittomme maksoivat jälkiruokineen kolmisen euroa yhteensä ja guest housen huone viitisen euroa. Kaupungin hyviin puoliin kuuluu myös se, että varsinaisia pakollisia turistinähtävyyksiä on vähän, muutama temppeli, paikallinen vuonna 1958 pystytetty riemukaari ja suihkulähde. Paras nähtävyys on kaupunki- maailman hiljaisin pääkaupunki. Illalla vielä ihailemaan pimenevää Mekongia ja sen rantoja, huomenna ilmeisesti jatkamme kohti pohjoista.
torstai 15. lokakuuta 2009
Torstaina 15.10. olen jo päässyt Bangkokiin asti. Tiistaipäivä meni Dusseldorfiin tutustumisessa. Saksalainen turismi viehättää minua tehokkuudellaan : Dusseldorf in der Stunde. Meni siihen vähän kauemmin! Kymmenen tunnin puuduttavan lennon jälkeen olin vihdoin Thaimaassa. Bussilla Bangkokin keskustaan ja siellä treffit Juhon kanssa Khao San Roadilla kahvilassa. Iltapäivällä kävimme Juhon opiskelupaikalla noin kymmnenen kilometrin päässä keskustasta taksilla villissä ruuhkassa, mutta lähes puoli-ilmaiseksi. Lounas paikalliseen tapaan kadulla ja väsyneen päivän jatkoksi hemmotteluhoitoa: jalkahierontaa ja pedikyyriä muutamalla eurolla. Sitten kotihotelliin nukkumaan.
Päivä aloitettiin länsimaiseen tapaan Starbucks-kahvilassa, ettei vatsalleni tule heti vieroitusoireita länsimaisesta lattesta ja sämpylänpuolikkaasta. Tänään olemme olleet jokimatkalla Kiinalaiseen kaupunginosaan ja katsellen lotjaliikennettä Chao Phya-joella. Valtava kaupunki näkyi joella hurmaavasti: rannan hökkeleitä, pilvenpiirtäjiä, buddhalaisia temppeleitä ja sainpa bongatuksi jopa Thai Pathravati-teatterin, joka on puolittain veden päällä sijaitseva teatteri ja kulttuurikeskus. Tosi maukkaan thai curryn jälkeen odotellaan illan Vientianeen lähtevän bussi lähtöä nettipaikassa ja suunnitellaan, josko vielä tänään ehtisi hierontaan. Ensi yönä siis Laosiin.
Päivä aloitettiin länsimaiseen tapaan Starbucks-kahvilassa, ettei vatsalleni tule heti vieroitusoireita länsimaisesta lattesta ja sämpylänpuolikkaasta. Tänään olemme olleet jokimatkalla Kiinalaiseen kaupunginosaan ja katsellen lotjaliikennettä Chao Phya-joella. Valtava kaupunki näkyi joella hurmaavasti: rannan hökkeleitä, pilvenpiirtäjiä, buddhalaisia temppeleitä ja sainpa bongatuksi jopa Thai Pathravati-teatterin, joka on puolittain veden päällä sijaitseva teatteri ja kulttuurikeskus. Tosi maukkaan thai curryn jälkeen odotellaan illan Vientianeen lähtevän bussi lähtöä nettipaikassa ja suunnitellaan, josko vielä tänään ehtisi hierontaan. Ensi yönä siis Laosiin.
Tilaa:
Kommentit (Atom)