Lepolomaa Laosissa ja vieraana Vietnamissa

Laosissa matkasimme siis pohjoiseen eli Vang Viengiin, reppureissaajien paratiisiin. Noin neljän tunnin kuoppaisen bussimatkan taitettuamme ja ihailtuamme Laosin karstivuoria saavuimme kohteeseemme. Majoitus löytyi noin kahdensadan metrin kävelyn jälkeen ja asetuimme taloksi, mikä näissä oloissa tarkoittaa täydellistä peseytymistä ja mahdollisesti myös pyykinpesua tai pesettämistä. Vang Vieng on pikkukaupunki, joka elää repputurismista, joten palveluja oli joka lähtöön. Kauniiden vuoristomaisemien lisäksi erityisen mieleenpainuvaa oli kellua nelisen kilometriä jokea alas ison autonrenkaan kanssa. Välillä oli poikkeamispaikkoina olutbaareja vieri vieressä ja tunnelma joella leppoisa. Viimeistään siellä alkoi tuntua lomalta.

Parin päivän ohjelmaan sopivat myös parin tunnin fillariretki lähikyliin ja käynti yhdessä alueen tunnusomaisista luolatemppeleistä eli tippukiviluoliin rakentuneista luolista, joita pidetään pyhinä. Nousu temppelille vaati noin 140 jyrkkää, korkeaa askelmaa, mutta näköalat olivat huikaisevat.

Poistuminen sieltä tapahtui jälleen töyssykyydillä Vientianeen, nyt tosin emme enää olleet takapenkillä pomppimassa päätä kattoon.

Vientianessa odottelimme jonkin aikaa ja sitten meidät kuljetettiin tosi kauas kaupungin keskustasta eteläiselle bussiasemalta, josta kello 19.00 starttasi bussi kohti Vietnamia. Bussiasemalle matkatessa täytyi hiukan peruaaiempia sanomisia pienestä Vientianesta, kyllä se nyt näytti ihan aasialaisen pääkaupungin kokoiselta.

Bussimatka Hanoihin alkoi pimeästä Vientianesta siis illalla ja yö tuli nukuteltua joten kuten. Aamulla olimme sitten rajalla ja käytimme noin neljä tuntia odotteleen ja erilaisten asiakirjojen täyttämiseen. Onneksi sentään suomalaiset eivät tarvitse viisumia Vietnamiin!

Matkan aikana pysähdyttiin silloin tällöoin, enimmäkseen aika nuhjuisiin paikkoihin, joissa vessa parhaassa tapauksessa oli lattiassa oleva kouru, pahimmillaan vain pelkkä reikä. Ruokailukin tapahtui aika vaatimattomassa paikassa, mutta kuten tääläpäin aina, ruoka oli hyvää.

Illan jo pimettyä saavuimme runsaan vuorokauden bussimatkan jälkeen siis Hanoihin, jossa turisteja vastaan säntäsi jo bussiin paikallisen hotellin edustaja ja lupaili halpaa dollarin taksimatkaa kaupunkiin, jos tulemme katsomaan hänen hotelliaan. Väsymyksen ja nälän siinä vaiheessa helpotkin ratkaisut tuntuvat hyviltä, joten lankesimme ansaa. Saimme toki hotellin, mutta ilman luvattuja internetia, kuumaa vettä, ilmastointia. Luvattu telkkari sentään oli, mutta ilman antennijohtoa. Turistien palveluoli mielistelyssään aika kauheaa. Muutenkaan ei Hanoi jättänyt kovin mukavaa vaikutelmaa: seitsemän miljoonaa skootteria ja neljä miljoonaa autoa, joiden kaikkien torvet soivat koko ajan ja joita väistellen puikkelehdit katujen yli ei ole kovin rentouttavaa. Kävelyretkemme kuitenkin onnistuivat sikäli, että Ho Chi Minhin mausoleumi kaikessa megalomaanisuudessaan tuli nähtyä ja tietenkin siihen liittyvä hervoton aukio. Kävimme myös vankilamuseossa, jossa siirtomaavallan aikana ranskalaiset pitivät vietnamilaisia ja amerikkalaisen sodan aikana vietnamilaiset amerikkalaisia, jotka nimesivät paikan Hanoi Hiltoniksi. Lounastimme puistossa järven rannalla ja tyrmistyimme veden kalleudesta, hinta oli yli kymmenkertainen kauppaveteen verrattuna, tosin tuo sikahintakin oli vain noin euron.

Keittolounaan jälkeen oli ohjelmassa vietnamilainen vesinukketeatteriesitys, joka oli nukketeatteria harrastaneen mielestä tekniikaltaan aika huikea ja vesi toi liikkeisiin uudenlaista tehoa. Samalla sai rautaisannoksen vietnamilaista musiikkia ja laulua. Ei hassumpi tapa huilata iltapäivän kuumuudessa.

Kello kuudeksi teimme rinkkajotoksen reilun kilometrin päähän rautatieasemalle ja valmistauduimme eväin yöjunamatkaan kohti Danangia, Vietnamin kolmanneksi suurinta kaupunkia. Soft bed slleperissä ei ollut kovin soft, mutta hassu kesksutelu samaan looshiin osuiden vietnamilaisten kanssa huonolla englannilla ja vielä huonommalla venäjällä tuotti tuloksen, että yksi matkaseurueestamme oli opiskellut Moskovassa. Ja lastenlasten kuvia ihailtiin puolin ja toisin. Yö meni melko hyvin nukkuen ja aamuhämärissä heräilin sateeseen ja silmänkantamattomiin riisipeltoihin, jotka vähitellen vaihtuivat sitten Tonkinin lahden merimaisemiin ja viidakkomaisten tiheiden metsien peittämiin vuoriin. Aamukahviksi nautimme junan tarjoamat paikalliset ja maistuvat maitokahvit: vahvaa neskahvia, konsentroitua makeaa maitoa. Lisäruuakais matkatoverirouvan tytär tarjosi meille paikallisen eväsruuan, riistikun eli tikku, jossa on riisipuuroa ja pähkinöitä ja sitä dipattiin pähkinärouheeseen.

Danang ei oikein napannut ja niinpä olemmekin nyt Hoi anissa, meren rannalla.