Koh Lantan paratiisissa, jossa ei ollut käärmeitä, mutta moskiittoja sitäkin enemmän, kului pari päivää suloisesti ja suolaisena. Koko päivän ohjelmana oli mieliteoistani parhaita: uintia tyynessä ja iltapäivällä vähän aallokossakin. Osittain jopa uiskentelin, enimmäkseen lilluin kolmikymmenasteisessa vedessä auringon kuumottaessa poskipäitä. Vähän tuli valkeanaamaan väriäkin tämän rantapäivän aikana. Päivän ainoita aktiviteetteja aamiaisen, lounaan ja päivällisen lisäksi oli hankkia perjantaiaamuksi kuljetus Saladanin kautta Krabiin ja sieltä edelleen Khao Lakiin. Kello viiden Changien kera ihailtiin auringonlaskua ja pikkuista venettä laskevan auringon kilossa. Tulista ruokaakin tuli testattua: papaijasalaattia ja kanaa tulisessa curryssa. Massaman currya. Polttavaa, mutta loistavaa!
Aamulla heräsin sananmukaisesti kukonlaulun aikaa havaitakseni, ettei suihkusta eikä yhdestäkään muustakaan hanasta tullut vettä. Mitä tekee turisti? Hyppää raidallisessa muumipaidassa pihalle ja saa pihalla tepastelevan miehen ymmärtämään ongelman nimeltä no water, paikallisella englannilla watel (Sprite on samalla englannilla Sapalait, joten tankeroenglannillani on joskus vähän kieliongelmia). Nyt ei ollut ongelmaa, vaan saatiin vettä, itsemme matkakuntoon ja seitsemäksi taksiin. Pääkaupunkiin matkaseurana hauska uusiseelantilainen pariskunta, joka nykyisin asuu Kanadassa. Reilun puolen tunnin matkanteon jälkeen olimme pääkaupungissa ja vaihdoimme autoa, joka vei meidät läpi kaunniitten vesimaisemien ja kahden lossin kautta Krabiin, jossa oli vihdoin aamiaisen aika.
Jonkin aikaa odoteltuamme pääsimme lähtemään kohti Khao Lakia. Matka oli mykistävä, niin valtavan kaunista, että ihan heikotti. Vihreitä vuoria, sademetsää, sinisiä vuoria ja sademetsää. Kiersimme melkoisen reitin Khao Sokin kansallispuiston kautta, mutta henkeäsalpaavien maisemien takia matka ei edes tuntunut pitkältä. Puoli neljän maissa oltiin vihdoin Khao Lakissa ja jäimme pois bussista Bang Niang-kylän kohdalla. Parin sadan metrin tepastelun jälkeen havaitsimme Chanita mansionin ja majoitumme sinne peräti kymmenen euron huoneeseen. Ja sitten tsunamiturismia, kävimme paikalalisessa Tsunamimuseossa, joka ei ollut kovin vaikuttava, mutta toki ajattelemisen aihetta antava. Sotalaiva 813:kin tuli nähdyksi ja sitten olikin jo kiire juosta vaihteeksi sateelta turvaan. Oli ainakin illalisravintolan ja erinomaisen ruuan etsintä helpoa : sadekuuron alta lähimmästä ovesta sisään.
Aamuni alkoi taksikeikalla paikalliselle bussiasemalle, jossa selvisi, että tänään ja huomenna ei pääse suoraan Bangkokiin joten vaihtoehdoksi jäi hilpaista paikallisbussilla sadan kilometrin päähän Phuketiin (ja matka maksoi kaksi euroa). Aaamupäivällä lisäsimme hiukan tsunamiturismia kävelemällä melkoisen lenkin maisemia ja tuhon muistoaja katsellen. Viidentoista kilometrin beachillä tallusteltiin pari kilometriä ja ylitettiin jopa pikkuinen joki hauskalla pikkulautalla.
Hotellilta raahauduimme valtatien varteen ja vartoilimme bussia. Aamupäivällä olimme päätelleet bussin olevan Bang Niangin kohdalla aina 20 yli tasatunnin ja niinpä se olikin ja pääsimme mukaan halvalle maisemareitille Phuketiin, jossa tätä kirjoittelen vartoessamme klo 18.30 lähtevää bussiamme. Yhdeksänsataa kilometriä ja hinta reilut 12 euroa. Siis täältä kohti pohjoista, Bankok plus 33, sanoi säätiedotus. Tänään ei ole vielä satanut.
lauantai 31. lokakuuta 2009
keskiviikko 28. lokakuuta 2009
Terveiset Thaimaasta
Viimeeksi kirjoittelin Vietnamissa, jossa olimme Hoi Anissa pari päivää ihmettelemässä vesisadetta. Perjantai-iltana päätimme lähteä Vietnamista Bangkokiin ja valitsimme helpoimman tien eli lennot Saigonin kautta Bangkokiin. Päivän ihmettelimme Ho Chi Minh Cityssä ja illan edellä lähdimme sitten Bangkokiin. Matkan aikana iski ajatus, että jospa pääsisi vielä illan aikana Phuketiin ja Juhon ystävän ravintolaan illalliselle. Vähän kiireeksi veti, mutta ennen puolta yötä olimme Phuketin saarella Chalongissa sillä illallisella. Kaveri buukkasi meidät guest houseenkin, joten pääsimme kuin pääsimmekin yöksi Phuketiin.
Sunnuntaiksi vuokrasimme skootterit ja lyhyen sisäänajon jälkeen uskaltauduin vasemmanpuoleiseen liikenteeseen. Kiersimme Phuketin rantoja: Nai Harn, Kata, Karon, Patong, Kamala. Illan hämärtyessä olimme takaisin Chalongissa ja Poreessa eli Jasun ravintolassa, jossa kuluikin sitten melkein koko seuraava päivä hauskan kilpailuhengen siivittämänä.
Seuraava kohteeni oli Phi Phi -saari, joka oli kaunis kuin mikä, mutta aika kallis paikka ja täynnä ruotsalaisturisteja. Nyt olen aika lähellä paratiisia Koh Lantan eteläisellä rannalla, jossa palmujen alla on pikkuinen bungalow merinäköaloin ja kymmenen metrin päässä lämpöoinen meri. Täällä on pakko jonkin aikaa vain istua bungalowin terassilla tai uida ja nauttia.
Sunnuntaiksi vuokrasimme skootterit ja lyhyen sisäänajon jälkeen uskaltauduin vasemmanpuoleiseen liikenteeseen. Kiersimme Phuketin rantoja: Nai Harn, Kata, Karon, Patong, Kamala. Illan hämärtyessä olimme takaisin Chalongissa ja Poreessa eli Jasun ravintolassa, jossa kuluikin sitten melkein koko seuraava päivä hauskan kilpailuhengen siivittämänä.
Seuraava kohteeni oli Phi Phi -saari, joka oli kaunis kuin mikä, mutta aika kallis paikka ja täynnä ruotsalaisturisteja. Nyt olen aika lähellä paratiisia Koh Lantan eteläisellä rannalla, jossa palmujen alla on pikkuinen bungalow merinäköaloin ja kymmenen metrin päässä lämpöoinen meri. Täällä on pakko jonkin aikaa vain istua bungalowin terassilla tai uida ja nauttia.
keskiviikko 21. lokakuuta 2009
Lepolomaa Laosissa ja vieraana Vietnamissa
Laosissa matkasimme siis pohjoiseen eli Vang Viengiin, reppureissaajien paratiisiin. Noin neljän tunnin kuoppaisen bussimatkan taitettuamme ja ihailtuamme Laosin karstivuoria saavuimme kohteeseemme. Majoitus löytyi noin kahdensadan metrin kävelyn jälkeen ja asetuimme taloksi, mikä näissä oloissa tarkoittaa täydellistä peseytymistä ja mahdollisesti myös pyykinpesua tai pesettämistä. Vang Vieng on pikkukaupunki, joka elää repputurismista, joten palveluja oli joka lähtöön. Kauniiden vuoristomaisemien lisäksi erityisen mieleenpainuvaa oli kellua nelisen kilometriä jokea alas ison autonrenkaan kanssa. Välillä oli poikkeamispaikkoina olutbaareja vieri vieressä ja tunnelma joella leppoisa. Viimeistään siellä alkoi tuntua lomalta.
Parin päivän ohjelmaan sopivat myös parin tunnin fillariretki lähikyliin ja käynti yhdessä alueen tunnusomaisista luolatemppeleistä eli tippukiviluoliin rakentuneista luolista, joita pidetään pyhinä. Nousu temppelille vaati noin 140 jyrkkää, korkeaa askelmaa, mutta näköalat olivat huikaisevat.
Poistuminen sieltä tapahtui jälleen töyssykyydillä Vientianeen, nyt tosin emme enää olleet takapenkillä pomppimassa päätä kattoon.
Vientianessa odottelimme jonkin aikaa ja sitten meidät kuljetettiin tosi kauas kaupungin keskustasta eteläiselle bussiasemalta, josta kello 19.00 starttasi bussi kohti Vietnamia. Bussiasemalle matkatessa täytyi hiukan peruaaiempia sanomisia pienestä Vientianesta, kyllä se nyt näytti ihan aasialaisen pääkaupungin kokoiselta.
Bussimatka Hanoihin alkoi pimeästä Vientianesta siis illalla ja yö tuli nukuteltua joten kuten. Aamulla olimme sitten rajalla ja käytimme noin neljä tuntia odotteleen ja erilaisten asiakirjojen täyttämiseen. Onneksi sentään suomalaiset eivät tarvitse viisumia Vietnamiin!
Matkan aikana pysähdyttiin silloin tällöoin, enimmäkseen aika nuhjuisiin paikkoihin, joissa vessa parhaassa tapauksessa oli lattiassa oleva kouru, pahimmillaan vain pelkkä reikä. Ruokailukin tapahtui aika vaatimattomassa paikassa, mutta kuten tääläpäin aina, ruoka oli hyvää.
Illan jo pimettyä saavuimme runsaan vuorokauden bussimatkan jälkeen siis Hanoihin, jossa turisteja vastaan säntäsi jo bussiin paikallisen hotellin edustaja ja lupaili halpaa dollarin taksimatkaa kaupunkiin, jos tulemme katsomaan hänen hotelliaan. Väsymyksen ja nälän siinä vaiheessa helpotkin ratkaisut tuntuvat hyviltä, joten lankesimme ansaa. Saimme toki hotellin, mutta ilman luvattuja internetia, kuumaa vettä, ilmastointia. Luvattu telkkari sentään oli, mutta ilman antennijohtoa. Turistien palveluoli mielistelyssään aika kauheaa. Muutenkaan ei Hanoi jättänyt kovin mukavaa vaikutelmaa: seitsemän miljoonaa skootteria ja neljä miljoonaa autoa, joiden kaikkien torvet soivat koko ajan ja joita väistellen puikkelehdit katujen yli ei ole kovin rentouttavaa. Kävelyretkemme kuitenkin onnistuivat sikäli, että Ho Chi Minhin mausoleumi kaikessa megalomaanisuudessaan tuli nähtyä ja tietenkin siihen liittyvä hervoton aukio. Kävimme myös vankilamuseossa, jossa siirtomaavallan aikana ranskalaiset pitivät vietnamilaisia ja amerikkalaisen sodan aikana vietnamilaiset amerikkalaisia, jotka nimesivät paikan Hanoi Hiltoniksi. Lounastimme puistossa järven rannalla ja tyrmistyimme veden kalleudesta, hinta oli yli kymmenkertainen kauppaveteen verrattuna, tosin tuo sikahintakin oli vain noin euron.
Keittolounaan jälkeen oli ohjelmassa vietnamilainen vesinukketeatteriesitys, joka oli nukketeatteria harrastaneen mielestä tekniikaltaan aika huikea ja vesi toi liikkeisiin uudenlaista tehoa. Samalla sai rautaisannoksen vietnamilaista musiikkia ja laulua. Ei hassumpi tapa huilata iltapäivän kuumuudessa.
Kello kuudeksi teimme rinkkajotoksen reilun kilometrin päähän rautatieasemalle ja valmistauduimme eväin yöjunamatkaan kohti Danangia, Vietnamin kolmanneksi suurinta kaupunkia. Soft bed slleperissä ei ollut kovin soft, mutta hassu kesksutelu samaan looshiin osuiden vietnamilaisten kanssa huonolla englannilla ja vielä huonommalla venäjällä tuotti tuloksen, että yksi matkaseurueestamme oli opiskellut Moskovassa. Ja lastenlasten kuvia ihailtiin puolin ja toisin. Yö meni melko hyvin nukkuen ja aamuhämärissä heräilin sateeseen ja silmänkantamattomiin riisipeltoihin, jotka vähitellen vaihtuivat sitten Tonkinin lahden merimaisemiin ja viidakkomaisten tiheiden metsien peittämiin vuoriin. Aamukahviksi nautimme junan tarjoamat paikalliset ja maistuvat maitokahvit: vahvaa neskahvia, konsentroitua makeaa maitoa. Lisäruuakais matkatoverirouvan tytär tarjosi meille paikallisen eväsruuan, riistikun eli tikku, jossa on riisipuuroa ja pähkinöitä ja sitä dipattiin pähkinärouheeseen.
Danang ei oikein napannut ja niinpä olemmekin nyt Hoi anissa, meren rannalla.
Parin päivän ohjelmaan sopivat myös parin tunnin fillariretki lähikyliin ja käynti yhdessä alueen tunnusomaisista luolatemppeleistä eli tippukiviluoliin rakentuneista luolista, joita pidetään pyhinä. Nousu temppelille vaati noin 140 jyrkkää, korkeaa askelmaa, mutta näköalat olivat huikaisevat.
Poistuminen sieltä tapahtui jälleen töyssykyydillä Vientianeen, nyt tosin emme enää olleet takapenkillä pomppimassa päätä kattoon.
Vientianessa odottelimme jonkin aikaa ja sitten meidät kuljetettiin tosi kauas kaupungin keskustasta eteläiselle bussiasemalta, josta kello 19.00 starttasi bussi kohti Vietnamia. Bussiasemalle matkatessa täytyi hiukan peruaaiempia sanomisia pienestä Vientianesta, kyllä se nyt näytti ihan aasialaisen pääkaupungin kokoiselta.
Bussimatka Hanoihin alkoi pimeästä Vientianesta siis illalla ja yö tuli nukuteltua joten kuten. Aamulla olimme sitten rajalla ja käytimme noin neljä tuntia odotteleen ja erilaisten asiakirjojen täyttämiseen. Onneksi sentään suomalaiset eivät tarvitse viisumia Vietnamiin!
Matkan aikana pysähdyttiin silloin tällöoin, enimmäkseen aika nuhjuisiin paikkoihin, joissa vessa parhaassa tapauksessa oli lattiassa oleva kouru, pahimmillaan vain pelkkä reikä. Ruokailukin tapahtui aika vaatimattomassa paikassa, mutta kuten tääläpäin aina, ruoka oli hyvää.
Illan jo pimettyä saavuimme runsaan vuorokauden bussimatkan jälkeen siis Hanoihin, jossa turisteja vastaan säntäsi jo bussiin paikallisen hotellin edustaja ja lupaili halpaa dollarin taksimatkaa kaupunkiin, jos tulemme katsomaan hänen hotelliaan. Väsymyksen ja nälän siinä vaiheessa helpotkin ratkaisut tuntuvat hyviltä, joten lankesimme ansaa. Saimme toki hotellin, mutta ilman luvattuja internetia, kuumaa vettä, ilmastointia. Luvattu telkkari sentään oli, mutta ilman antennijohtoa. Turistien palveluoli mielistelyssään aika kauheaa. Muutenkaan ei Hanoi jättänyt kovin mukavaa vaikutelmaa: seitsemän miljoonaa skootteria ja neljä miljoonaa autoa, joiden kaikkien torvet soivat koko ajan ja joita väistellen puikkelehdit katujen yli ei ole kovin rentouttavaa. Kävelyretkemme kuitenkin onnistuivat sikäli, että Ho Chi Minhin mausoleumi kaikessa megalomaanisuudessaan tuli nähtyä ja tietenkin siihen liittyvä hervoton aukio. Kävimme myös vankilamuseossa, jossa siirtomaavallan aikana ranskalaiset pitivät vietnamilaisia ja amerikkalaisen sodan aikana vietnamilaiset amerikkalaisia, jotka nimesivät paikan Hanoi Hiltoniksi. Lounastimme puistossa järven rannalla ja tyrmistyimme veden kalleudesta, hinta oli yli kymmenkertainen kauppaveteen verrattuna, tosin tuo sikahintakin oli vain noin euron.
Keittolounaan jälkeen oli ohjelmassa vietnamilainen vesinukketeatteriesitys, joka oli nukketeatteria harrastaneen mielestä tekniikaltaan aika huikea ja vesi toi liikkeisiin uudenlaista tehoa. Samalla sai rautaisannoksen vietnamilaista musiikkia ja laulua. Ei hassumpi tapa huilata iltapäivän kuumuudessa.
Kello kuudeksi teimme rinkkajotoksen reilun kilometrin päähän rautatieasemalle ja valmistauduimme eväin yöjunamatkaan kohti Danangia, Vietnamin kolmanneksi suurinta kaupunkia. Soft bed slleperissä ei ollut kovin soft, mutta hassu kesksutelu samaan looshiin osuiden vietnamilaisten kanssa huonolla englannilla ja vielä huonommalla venäjällä tuotti tuloksen, että yksi matkaseurueestamme oli opiskellut Moskovassa. Ja lastenlasten kuvia ihailtiin puolin ja toisin. Yö meni melko hyvin nukkuen ja aamuhämärissä heräilin sateeseen ja silmänkantamattomiin riisipeltoihin, jotka vähitellen vaihtuivat sitten Tonkinin lahden merimaisemiin ja viidakkomaisten tiheiden metsien peittämiin vuoriin. Aamukahviksi nautimme junan tarjoamat paikalliset ja maistuvat maitokahvit: vahvaa neskahvia, konsentroitua makeaa maitoa. Lisäruuakais matkatoverirouvan tytär tarjosi meille paikallisen eväsruuan, riistikun eli tikku, jossa on riisipuuroa ja pähkinöitä ja sitä dipattiin pähkinärouheeseen.
Danang ei oikein napannut ja niinpä olemmekin nyt Hoi anissa, meren rannalla.
perjantai 16. lokakuuta 2009
Bangkokista pois
Eilisen vilkkaan, ruuhkaisen, savuisen Bangkokin ihmisvilinän jälkeen kyyhötin illalla bussissa Bangkokin yössä ja suuntana oli kolmentoista tunnin bussimatka Laosiin, Vientianeen.
Aamun sarastaessa saavuimme ensimmäisen kerran Mekong-joen rantaan rajanylityspaikan lähelle kahvilaan, jossa täytettiin kaavake toisensa jälkeen maastapoistumiseksi ja Laosin viisumin saamiseksi. Taas ahtauduttiin bussiin ja ajettiin muutama minuutti rajalle, jossa odoteltiin sitten lähes koko bussillisen viisumeita. Kun kaikki oli kunnossa, sullouduttiin paljon pienempään pikkubussiin, jolla reilussa puolessa tunnissa oltiinkin jo pääkaupungissa Vientianessa.
Todella leppoisa, rauhallinen kaupunki, todellista hermolepoa Bangkokin jälkeen. Lyhyen täälläolon jälkeen pikakommentti kaupungista: ystävällisiä ihmisiä, edullista ruokaa ja asumista (lounaskeittomme maksoivat jälkiruokineen kolmisen euroa yhteensä ja guest housen huone viitisen euroa. Kaupungin hyviin puoliin kuuluu myös se, että varsinaisia pakollisia turistinähtävyyksiä on vähän, muutama temppeli, paikallinen vuonna 1958 pystytetty riemukaari ja suihkulähde. Paras nähtävyys on kaupunki- maailman hiljaisin pääkaupunki. Illalla vielä ihailemaan pimenevää Mekongia ja sen rantoja, huomenna ilmeisesti jatkamme kohti pohjoista.
Aamun sarastaessa saavuimme ensimmäisen kerran Mekong-joen rantaan rajanylityspaikan lähelle kahvilaan, jossa täytettiin kaavake toisensa jälkeen maastapoistumiseksi ja Laosin viisumin saamiseksi. Taas ahtauduttiin bussiin ja ajettiin muutama minuutti rajalle, jossa odoteltiin sitten lähes koko bussillisen viisumeita. Kun kaikki oli kunnossa, sullouduttiin paljon pienempään pikkubussiin, jolla reilussa puolessa tunnissa oltiinkin jo pääkaupungissa Vientianessa.
Todella leppoisa, rauhallinen kaupunki, todellista hermolepoa Bangkokin jälkeen. Lyhyen täälläolon jälkeen pikakommentti kaupungista: ystävällisiä ihmisiä, edullista ruokaa ja asumista (lounaskeittomme maksoivat jälkiruokineen kolmisen euroa yhteensä ja guest housen huone viitisen euroa. Kaupungin hyviin puoliin kuuluu myös se, että varsinaisia pakollisia turistinähtävyyksiä on vähän, muutama temppeli, paikallinen vuonna 1958 pystytetty riemukaari ja suihkulähde. Paras nähtävyys on kaupunki- maailman hiljaisin pääkaupunki. Illalla vielä ihailemaan pimenevää Mekongia ja sen rantoja, huomenna ilmeisesti jatkamme kohti pohjoista.
torstai 15. lokakuuta 2009
Torstaina 15.10. olen jo päässyt Bangkokiin asti. Tiistaipäivä meni Dusseldorfiin tutustumisessa. Saksalainen turismi viehättää minua tehokkuudellaan : Dusseldorf in der Stunde. Meni siihen vähän kauemmin! Kymmenen tunnin puuduttavan lennon jälkeen olin vihdoin Thaimaassa. Bussilla Bangkokin keskustaan ja siellä treffit Juhon kanssa Khao San Roadilla kahvilassa. Iltapäivällä kävimme Juhon opiskelupaikalla noin kymmnenen kilometrin päässä keskustasta taksilla villissä ruuhkassa, mutta lähes puoli-ilmaiseksi. Lounas paikalliseen tapaan kadulla ja väsyneen päivän jatkoksi hemmotteluhoitoa: jalkahierontaa ja pedikyyriä muutamalla eurolla. Sitten kotihotelliin nukkumaan.
Päivä aloitettiin länsimaiseen tapaan Starbucks-kahvilassa, ettei vatsalleni tule heti vieroitusoireita länsimaisesta lattesta ja sämpylänpuolikkaasta. Tänään olemme olleet jokimatkalla Kiinalaiseen kaupunginosaan ja katsellen lotjaliikennettä Chao Phya-joella. Valtava kaupunki näkyi joella hurmaavasti: rannan hökkeleitä, pilvenpiirtäjiä, buddhalaisia temppeleitä ja sainpa bongatuksi jopa Thai Pathravati-teatterin, joka on puolittain veden päällä sijaitseva teatteri ja kulttuurikeskus. Tosi maukkaan thai curryn jälkeen odotellaan illan Vientianeen lähtevän bussi lähtöä nettipaikassa ja suunnitellaan, josko vielä tänään ehtisi hierontaan. Ensi yönä siis Laosiin.
Päivä aloitettiin länsimaiseen tapaan Starbucks-kahvilassa, ettei vatsalleni tule heti vieroitusoireita länsimaisesta lattesta ja sämpylänpuolikkaasta. Tänään olemme olleet jokimatkalla Kiinalaiseen kaupunginosaan ja katsellen lotjaliikennettä Chao Phya-joella. Valtava kaupunki näkyi joella hurmaavasti: rannan hökkeleitä, pilvenpiirtäjiä, buddhalaisia temppeleitä ja sainpa bongatuksi jopa Thai Pathravati-teatterin, joka on puolittain veden päällä sijaitseva teatteri ja kulttuurikeskus. Tosi maukkaan thai curryn jälkeen odotellaan illan Vientianeen lähtevän bussi lähtöä nettipaikassa ja suunnitellaan, josko vielä tänään ehtisi hierontaan. Ensi yönä siis Laosiin.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)